Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
293012345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829303112

RSS


Ohje: Valitse kalenterista kuukausi.

Klikkaamalla vihreänä näkyviä päivämääriä,

löydät kyseisen päivän blogikirjoituksen.

 

 

 

 Uusi osoitteemme
05.04.2019 15:56 | Anu Viikki

Ähtärin Kirjoittajaseura Kynäiset ry on tänään muuttanut ja uusi osoitteemme on tästä lähtien: https://kirjoittajaseurakynaiset.blogspot.com/

Sivusto on vielä vaiheessa ja muokkautuu myöhemmin kevään edetessä paremmaksi. Nyt vain tein siitä sellaisen, että voin sinne lisätä uutta luettavaa tästä eteenpäin.

Kiitos tästä suntuubi-ajasta. Jatketaan tarinointia blogspotin puolella:

https://kirjoittajaseurakynaiset.blogspot.com/

 


 - Anu Viikki | Kommentoi



 Pieni ilmoitusasia
05.04.2019 09:12 | Anu Viikki

Kynäiset muuttavat piakkoin suntuubista uuteen osoitteeseen.

Helpottuu blogin lukeminen älypuhelimella huomattavasti.

Asiasta myöhemmin lisää, kunhan ehdin tehdä uuden sivuston julkaisuvalmiiksi.

Lisään tänne sitten uuden osoitteen.

Mukavaa viikonloppua!

 


 - Anu Viikki | Kommentoi



 Enkeleitä matkassa
09.03.2019 09:25 | Terttu Paananen

Meitä oli neljä henkeä lähdössä mummuni hautajaisiin. Tai oikeastaan meitä oli jo melkein viisi henkeä, sillä odotin lähes viimeisilläni toista lastamme. Enkeleitäkin lähti matkaamme. Ehkäpä heitä istahti autoomme useampikin ja joku taisi mennä myös edellä, sillä heti matkan alussa jouduimme tilanteeseen missä enkelit saivat olla valppaina.

Edesmennyt mummuni jota olimme lähdössä saattamaan hänen viimeiselle matkalleen
kotipaikkakunnalleni Keski-Suomeen keväällä 1980, ei ollut ihan oikea mummuni vaan mummupuoli. Oikea mummuni oli kuollut jo hyvin varhain keuhkotautiin, äitimme ja hänen siskonsa ollessa vielä tyttösiä. Muistona oikeasta mummustamme meillä siskoksilla ei ole muuta kuin se, mitä äiti kertoi ja valokuvat. Sitä äiti korosti, että mummu turvasi Jumalaan ja on tallella Taivaan kodissa.

Leskeksi jäätyään pappamme meni uusiin naimisiin ja niin me saimme mummun. Ja hyvän mummun saimmekin. Hänkin turvasi Jumalaan vielä vanhoilla päivillään. Suru oli koskettava kun mummu kuoli ja halusin ehdottomasti lähteä saattamaan häntä viimeiselle matkalleen ja papan viereen nukkumaan.

Autoissa ei tuohon aikaan ollut turvavöitä, ei meidän sinisessä Vauxhall Vivassakaan. Mutta emme osanneet niitä kaivatakaan. Mieheni istui kuskin paikalle, meidän kanssa asustellut äitinsä vierellään. Itse ahtauduin ison vauvavatsani kanssa auton takapenkille. Tuolloin 4 -vuotias vilkas esikoisemme istui viereeni. Hän ei kuitenkaan malttanut kauan istua paikoillaan, vaan nousi etupenkkien väliin hajareisin seisomaan. Hiljaisella kylätiellä emme osanneet varoa tilannetta. Esikoistamme alkoi kuitenkin yhtä äkkiä väsyttää vaikka matka oli vasta aluillaan. Niinpä hän laittoi pitkäkseen viereeni takapenkille. Sitten rysähti.

Sivutieltä taloon pihasta ajoi suoraan eteemme henkilöauto. Ensisäikähdyksestä selviydyttyämme kömmimme autosta ulos ja menimme läheiseen taloon soittamaan apua ja lepäämään. Pieniä naarmuja lukuunottamatta, ehjiä olimme kaikki. Paitsi automme, jonka nokka oli kurtussa ja tuulilasi säröillä anopin pään osuttua siihen törmäyksessä. Anoppi kiitteli karvahattuaan että pää pysyi ehjänä. Oman kiitokseni lensi pilvien yläpuolelle siitäkin huolimatta että mummuani saattamaan emme päässet.

Jäin kuitenkin miettimään miten meidän olis käynyt, ellemme olisi varjeltuneet. Eniten vaivasi se miten esikoisemme oli käynyt, jos hän olisi lentänyt penkkien ylitse tuulilasiin. Ja olisihan meille muillekin voinut käydä vaikka kuinka huonosti. Helpotus oli melkoinen kun sairaalassa tarkastuksessa käytyämme saimme varmuuden että olimme kunnossa. Eikä vauvalla vatsassanikaan ollut hätää.

Puhuttelua ja varjelusta meidän perheessä oli ollut jo aiemminkin. Eräänä lauantai-iltana heinäkuussa 1979 olimme juuri tulleet kotimme pihasaunan löylyistä sisälle, kun ukkonen yllätti meidät. Mustien pilvien huomasimme kyllä kerääntyneen läheisen metsikön taakse ja kauempaa oli kuulunut jyrähdyksiä. Sitten kuitenkin aivan yllättäen, kuului melkoinen pamaus. Salama iski pistorasian säpäleiksi kamarin sohvalla nukkuneen lapsemme pään yläpuolelta ja seinään tuli savuava reikä. Säikähdys oli melkoinen, mutta lapsemme varjeltui eikä tulipalokaan syttynyt.

Monta kertaa vuosien varrella on ollut tilanteita, joissa olisi voinut käydä huonosti. Mutta on turvallista luottaa Sanan lupaukseen, ettei mikään meitä kohtaa Taivaallisen Isämme sallimatta. Ja enkelit Hänen käskystään ovat aina valppaina.

 


 - Terttu Paananen | Kommentoi



 Hurahduksia
03.03.2019 10:05 | Aimo Ahola

Nykyihminen voi alkaa käyttäytyä vähemmän ihmismäisesti. Hän voi narahtaa, kärähtää tai hurahtaa. Kaksi ensimmäistä hairahtaa rikollisuuteen. Hurahtanut syyllistyy johonkin laittomuuteen tai sekoaa johonkin villitykseen tai hullutukseen. Autokuumeen ollessa kyseessä on auton ääni alkanut hurista kutsuvasti korvissa tunkeutuen valveunen lävitse jokapäiväiseen elämään. Hevosvoimien hurahdellessa alla kierrokset nousevat aina murahduksiin asti. Nykyään kaiken pitää tapahtua yhdessä ja kaikki voi mennä yhdessä hurahduksessa.

 


 - Aimo Ahola | Kommentoi



 Herkutellen
25.02.2019 10:18 | Aimo Ahola

Meille muodostuu tapoja. Joita noudatamme uskollisesti. Päivästä toiseen. Ja muutamme niitä vain äärimmäisessä pakon edessä. Monet tavat ovat silti hyvin joustavia (kenties jopa joutavia). Kaikki eivät noudata määrättyä kellonaikaa. Tapojen viehätys piilee tottumuksessa joka helpottaa elämäämme. Ei aina tarvitse miettiä mitä nyt tekisin. Varsinkin kun on tuo valinta niin vaikeaa. Eikä tapoihin kyllästy vaikka ne toistuisivat päivästä toiseen aivan samanlaisina. Ne ovat kuin rituaaleja joita toistamme toistamistamme. Meistä kehittyy rutinoituja tapojemme vaalijoita. Tavoistamme nautiskellen. Herkutellen. Tähän tapaan.

2

Empiminen on yksi ajattelun muodoista. Miettimisen, tuumailun, pohtimisen, aprikoinnin, harkinnan välimuoto. Se on liikettä aivoissa, Tajunnan ja ymmärryksen käynnistyminen. Aina se ei tosin kehity kummankaan tasolle asti. Se on oma taiteenlajinsa:

EMMINTÄÄ.

AIMO EMPIJÄN AIVOHERKKU. EMMI JA NAUTI;

3

Kaikesta mieluiten haluaisin olla SUOSITTU KOOMIKKO.

Näen päiväunia kaikuvista aploodeista ja raikuvista naurunremakoista. Kaukana todellisuudesta.

SALAINEN ÖINEN HERKUTTELUNAUTINTO FANT-ASIASSA.


 - Aimo Ahola | Kommentoi



 Vapputarina
19.02.2019 10:49 | Tuula Tammela

Työväen laulut soivat koko päivän. Ja minä tunnen itseni myöskin tosi työläiseksi. Olen edelleen iltasiivoojana E-liikkeessä ja huomenna aloitan kokopäivätyön pesulassa. On hermostunut olo, mahassa vääntää. Masennus vaanii nurkan takana, olen jännittynyt ja ihmettelen isäntää, miten hän voi olla rauhallinen, kuin viilipytty, puhaltelee ilmapalloihin ilmaa, vaikka minun maailmani kääntyy huomenna päälaelleen.

Olen kauheassa nuhassa, niistän ja niiskutan ja sydän hakkaa. Ajattelen, miten ikimaailmassa pystyn sellaisessa kunnossa minnekään työpaikalle menemään ja pystynkö mitään edes tekemään. Ja miten jaksan 8-tuntisen työpäivän jälkeen enää kaupalle mennä. Sillä uutta siivoojaa ei ole vielä ilmaantunut. Kaikki nämä ajatukset pyörivät päässäni ympyrää koko päivän.

Seuraava yö on vähäuninen. Ja seuraavat kolme viikkoa tekevät minusta lähes hermoraunion, hyvä etten jo lapsia seinään heittele.

Kolmen viikon päästä on kaupalla uusi siivoja ja minä saan luovuttaa 4,5 vuotta kestäneen siivouspestini hänelle vähän haikein mielin mutta silti helpottuneena.

 


 - Tuula Tammela | Kommentoi


©2019 Ähtärin Kirjoittajaseura Kynäiset ry. - suntuubi.com