Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Korppi

Heräsin autosta
tiettömien teiden takaa.
Viluisena.
 
Olin hengittänyt etäisyyttä itseeni.
Muuttunut korpiksi,
joka häpesi halvaantuneita siipiään.
Nokkinut haaskaa
raatokärpästen surina korvissani.
Suu kuivana, kuin tulisi tomuksi jälleen.
 
          Et puhunut mitään
          sillä varastin sanat huuliltasi
          kirjoittaakseni loppukohtauksen
          itse.
 
Heräsin autosta
kaukana kotoa.
Peloissani.
 
Enkä löytänyt enää
niitä riehakkaita piirteitä
lapsivedellä pestyillä kasvoillani.
Aamurähmäisillä silmilläni
näkymättömät kyyneleet.
 
         Et puhunut mitään
         sillä tiesit että korjaisin jokaisen lauseesi,
         itsekyyden punakynällä,
         itselleni sopivaksi.

 

 

Nyt se on nähty


Nyt se on nähty!
Miten kuuseen kurkottaja katajaan kapsahti.
Miten lankeemus peesasi edellään kulkenutta ylpeyttä.
Miten toisille kuoppaa kaivanut
sinne lapioineen itse putosi.
 
      Nyt se on nähty!
      Miten paha saa palkkansa, euroina
      mutta hyvä joutuu kääntämään toisenkin poskensa.
      Miten tippa voi tappaa
      ja ämpäri hukkua.
      Miten vanhakansa tiesikään
     mihin uusi kansa kaatuu.
 
Nyt se on nähty!
Miten Sana tuli kerran lihaksi
mutta me selitimme sen läskiksi.
Miten rehellisyys maan perii,
ja menettää perintönsä veroina valtiolle.
 
      Miten vaikea on rikkaan nuorukaisen päästä taivasten valtakuntaan
      kun, köyhät kameleineen tukkivat neulansilmän.
 
 
 
Suunnaton mies
 
Olen peruutellut jo kauan.
Katsomatta taakseni, mennyt sinne,
perstuntumalla.
 
Nyt sekin suunta on kuljettu loppuun.
Olen selkä seinää vasten.
Eteenpäin en ole enää vuosiin päässyt.
 
Viisaampi olisi luovuttanut
jo aikoja sitten,
Tyhmempikin viimeistään nyt.
 
Minä en.
 
Olen suunnaton mies
mutta minä liikun vielä.
 
Sipsuttavilla sivuaskelilla.
 
 
©Pekka Rokala
 
 
Lisää  runoja löydät kirjoittajan kotisivuilta.
©2017 Ähtärin kirjoittajaseura Kynäiset ry. - suntuubi.com